Hunajan tuotanto

Pesien hoito

Pesät talvehtivat lumitunnelissa kotitarhalla, lumi suojaa hyvin pesiä.

Pesärivin pääty avattu kuvausta varten. Keväällä n. 20.3. mehiläiset tekevät puhdistuslennon, jonka jälkeen pesät punnitaan.

Pesät, joilla on vähän ruokaa, ruokitaan luomusokerilla, koska muuten mehiläiset kuolisivat nälkään. Pesät siirretään sivutarhoille lepän kukintojen aikaan. Mehiläiset keräävät keväällä pajusta ja leskenlehdistä mettä ja siitepölyä. Myöhemmin keväällä pesät saavat vahvistusta myös voikukasta ja silloin pesiin yleensä lisätään toinen laatikko.

Kolmas laatikko lisätään normaalisti kesäkuun alkupuolella, jolloin myös tehdään uusia jaokkeita (uusia pesiä).

Mehiläiset lisääntyvät myös parveilemalla, parvi puussa kotitarhalla. Juhannuksen aikoihin metsävadelma aloittaa kukinnan ja tällöin lisätään laatikoita pesiin. Meden lähteenä heinäkuussa kukkiva maitohorsma on myös todella tärkeä pesille. Maitohorsman kukinnan jälkeen mehiläiset kypsyttävät hunajan ja peittävät sen. Elokuun puolessa välissä aloitetaan hunajan keruu.

Ilmalla puhalletaan mehiläiset pois hunajalaatikoista ja mehiläiset lentävät takaisin pesään. Hunajaa kerättäessä jätetään sitä kuitenkin pesiin 5-10 kg/pesä mehiläisten talviravinnoksi. Pesiin jätetään myös siitepölyä ja lisätään luomusokeria 15-20 kg/pesä. Ruokinnan jälkeen pesissä tapahtuu sikiöintiä, joka loppuu syyskuun lopussa. Lokakuun aikana haetaan sivutarhojen pesät kotitarhaan. Siirron jälkeen mehiläiset kerääntyvät pesissään tiiviiseen talvipalloon kakkujen väliin ja ruokintalaatikoiden poisotto tapahtuu lokakuun loppupuolella. Ruokintalaatikoiden tilalle laitetaan talvipeitteet. Joulukuussa pesät peitetään lumella. Pesät talvehtivat lumitunnelissa seuraavaan kevääseen asti. Talvella mehiläiset syövät kakkuihin varastoitua hunajaa ja luomusokeria, ja näin pitävät pesän lämpimänä. Keväällä, maaliskuun aikoihin mehiläiset aloittavat sikiöinnin syksyllä annetun talviruoan turvin.



Hunajanlinkous ja pakkauksemme
Elokuun ja syyskuun vaihteen aikoihin kerätyt hunajalaatikot tuodaan vastaanottovarastoon, josta hunajalaatikottuodaan lavoittain linkoomoon.

Kakut nostetaan laatikoista automaattiseen kuorimakoneeseen, joka kuorii hunajakakkujen pinnasta suojaavan vahakannen pois ja samalla työntää kakut vaaka-akselilinkoon.

Kun linko on täysi, kansi suljetaan ja linko käynnistetään.

Hunaja pumpataan vaaka-akselilingosta hunajapumpulla vaakasäiliöön selkeytymään. Kuorimakoneen kuorimat kakkujen pinnat pumpataan mataliin laatikoihin. Hunajan valuttua pois laatikot lingotaan vaaka-akselilingolla vielä lopuksi. Talteen saadusta kuorimavahasta tehdään myöhemmin vahapohjukkeita. Hunajan selkeydyttyä se pumpataan varastosäiliöihin. Jonkin ajan kuluttua hunajaa alkaa kiteytyä, jolloin hujana pumpataan pakkauskoneeseen ja pakataan purkkeihin.

Pakattu hunaja säilytetään viileässä tilassa, paikan päällä. Suosittelemme että pidätte hunajan lämpimässä (+20/+25°C). Hunaja on silloin sopivan pehmeää nautittavaksi ja pysyy lämmöstä huolimatta kauan käyttökelpoisena.

 

Etusivu