Mehiläishoito ja tutkimukset

Lauri Ruottinen

Kyösti Pitkäsen hoitokausi sujui 35-vuotisjuhlan merkeissä. Samalla tämä Kerimäen mehiläishoitomestari on päässyt itsekin miehen ikään eli puolen vuosisadan rajapyykki on ohitettu. Viisitoistavuotiaana aloitettu mehiläishoitoura jatkuu vahvana. Tästä osoituksena ovat erilaiset kokeilut ja kehitystyö mehiläishoidon parissa.

Suomen oloihin sopeutunut italialainen mehiläiskanta

Kipinä mehiläishoitoon tuli äidin sisaren perheen kautta Saarelta. Oma mehiläishoito alkoi isän kanssa Nuijamaalta haettujen parvien myötä. Alun koulu oli kova, sillä ensimmäiset parvet tukehtuivat matkalla lähes kokonaan. Pian saatiin kuitenkin uudet yhtä mustia ja "pirteitä" mehiläisiä sisältäneet parvet tuhoutuneiden tilalle. Kun yhdellä hoitokeikalla tuli 40 piikkiä sekarotuisilta mehiläisiltä, mehiläiskanta vaihdettiin Mikko Silverin italialaisiin. Tätä kantaa on pidetty vuosien myötä ja se on edelleen käytössä. Oma mehiläiskanta on hyvin parveiluhidasta eikä parveilu ole koskaan ollut ongelma. Ulkopuolelta on otettu vain hyvin vähän uutta emoainesta oman emonkasvatuksen tueksi, jotta vältyttäisiin sukusiitoksen tuomilta ongelmilta. Jatkossa tavoitteena on testata oman mehiläiskannan esikotelomädän vastustuskykyä kaikilta osin. Kerimäellä ei ollut mehiläisiä aiemmin ja oppia haettiin mm. Hämäläisen Eskolta Parikkalasta ja mehiläiskursseilta sekä Kirkkonummelta että Otavasta. Mehiläishoito oli alussa harrastuspohjalla ja myöhemmin vihannesviljelyn rinnalla. Vihannesviljely on jäänyt pois yli kymmenen vuotta sitten. Nyt Pitkäsen maaseutuyrityksen toimintaan kuuluvat mehiläishoidon ohella kalanpoikien kasvatus luonnonravintolammikoissa sekä metsätalous vähitellen lisätyn metsäpinta-alan myötä.

Israelista mallia

Kyösti on käynyt useamman kerran Israelissa perehtymässä mehiläishoitoon. Tuhansia pesiä omaavassa Haim Kalman mehiläisyrityksestä 80-luvun puolivälissä mukaan tarttuivat vaaka-akselilingon piirustukset. Oma l24-kehäinen vaaka-akselilinko valmistui vuonna 1988. Silloin tällaisia linkoja ei Suomessa ollut vielä käytössä. Oppia on haettu myös kolmesti Apimondia-kongresseista. Hunaja on aina myyty pakattuna itse. Ensimmäiset markkinat olivat vähittäiskauppoihin Savonlinnaan ja Kerimäelle sekä pitemmän aikaa vihanneskaupan ohessa tukun kautta Ekalle. Hunajaa meni myös Inexin kautta ympäri Suomea, mutta tämä myynti päättyi kuitenkin liian pieniin toimituseriin. Tämän jälkeen hunaja on toimitettu vähittäiskauppoihin ja tällä hetkellä myynti tapahtuu viiteen paikkaan. Tulevaisuudessa pesäluku pidetään 200 ja 300 pesän paikkeilla. Tarkoituksena on toimia SML:n havaintoasematarhaaja-verkostossa. Kaksiemokuntien hyödyt, talvehtimisolosuhteet sekä EKM:n vastustuskyky ovat asioita, jotka kiinnostavat käytännössä.

Pesät toisen kerran lumitunnelissa

Pesät kootaan ruokinnan jälkeen yhteen talvehtimistarhaan. Normaalisti lunta on niin paljon, että pesät peittyvät täysin lumen alle. Talvella 2003 tuiskuna tullut lumi pakkautui tiiviisti pesien päälle. Tiiviisti sulkeutuneissa pesissä mehiläiset jyrsivät tiensä välikaton ja talvipeitteen läpi vesikaton alle. Myös tiaiset ovat häirinneet pesiä pitkin talvea avoimilla paikoilla. Niinpä Kyösti päätti kokeilla talveutustarhalle siirrettyjen pesien järjestelmällistä peittämistä lumitunneliin. Peittämisellä halutaan estää lumen pakkautuminen liian tiiviisti pesien ympärille ja lintujen aiheuttamat häiriöt. Pesät ovat yhdessä rivissä varsin lähekkäin. Vesikatot lähes koskettavat toisiaan. Kun pesät peitetään lumella lentoaukkojen eteen asetetaan styroksinen kuormalava ja vesikattojen väliin voidaan tarvittaessa laittaa laudan pätkä. Näin pesistä muodostuu käytännössä varsin yhtenäinen lumitunneli. Peittämiseen ei tarvita kovin paljon lunta. Tunnelin seinään tehdään noin parin metrin välein tuuman reikiä. Nämä ovat kuin karhun talvipesän hengitysaukkoja. Kovalla pakkasella reiät huurtuvat kiinni ja lauhemmalla taas avautuvat. Pesien katon päällä olevan lumen painumisesta voi päätellä pesän aktiivisuuden. Jos lumi on painunut alas saattaa pesää häiritä hiiri tai sikiöinti on käynnissä. Tavoitteena on myös tarkemmin selvittää lumitunnelissa talvehtivien pesien olosuhteita, kuten ilman koostumusta ja lämpötiloja. Aiemmin talveutustarhalla on kokeiltu laajasti pesien lämmitystä ja siitepölykorvikkeilla ruokintaa.

Kahdenlaisia pesiä

Tänä talvena pesien joukossa on myös väliseinällä jaettuja Langstroth-laatikoita. Näissä talvehtii kaksi viisikehäistä jaoketta kussakin. Keväällä on tarkoitus kokeilla näiden jatkohoitoa sekä kaksiemokuntina että erillisinä pesinä. Normaalit pesät talvehtivat ns. jumbolaatikoissa. Niiden kehän pituus on sama kuin Langstroth -kehällä, mutta jumbokehä on kuusi senttiä Langstroth -kehää korkeampi. Muutoin pesän rakenne on perinteinen läpituulettava järjestelmä ja pesälaatikot valmistetaan itse. Jumbokehien pohjukkeet on tilattu erikseen. Viime vuosina vahan käsittely on tehty yhteistyössä virolaisen yrityksen kanssa ja tavanomaista paksumpia Langstroth -pohjukkeita onkin valmistettu Virossa. Pitkäsellä on ollut myös harjoittelijoita Virosta useampana kesänä.


MEHILÄINEN 1/2005

Tunnelin lämpötilaa mitattiin tallentavalla mittarilla helmikuun puolivälistä maaliskuun loppuun. Lämpötila oli hyvin tasainen vaihdellen nollan molemmin puolin. Tutkimusten mukaan normaalin talvehtivan pesän lämmitysteho on noin 20-40w. Tunnelin hiilidioksidipitoisuutta seurattiin mittaamalla sitä sekä tunnelin ylä- että alaosasta. Hiilidioksidipitoisuus oli ulkoilmaan verrattuna yli kymmenkertainen vaihdellen 1000 ja 5000 ppm:n välissä (ulkoilmassa on 400 ppm). Maahengitys lienee sorapinnalla varsin vähäistä, joten hiilidioksidi on peräisin mehiläisten hengityksestä. Tunnelin yläosan hiilidioksidipitoisuus oli säännöllisesti korkeampi alaosaan verrattuna vaikka hiilidioksidi on ilmaa raskaampaa.
MEHILÄINEN 3/2005

 

Etusivu