MEHILÄISVAHAN SULATUS JA KÄSITTELY


Hapettamalla parempilaatuista vahaa

Olemme käyttäneet menetelmää jo yli kymmenen vuotta. Aiemmin oli ongelmana vahapohjusten huono laatu, venyminen/taipuminen ja mehiläisten huonosti rakentamat kakut. Samalla siirryimme käyttämään ainoastaan omaa hapettamalla puhdistamaamme vahaa.Suljettu vahakierto on parantanut vahan laatua; nyt kakut pysyvät suorina sekä mehiläiset rakentavat pohjukkeet nopeasti kauniiksi ja suoriksi kakuiksi. Pohjukkeista tulee vahvempia jos ne tehdään valmiiksi viidessä päivässä ja saavat olla varastossa valmiina jonkin aikaa ennen käyttöä. Vahan ollessa rullalla viikkoja pohjukkeisiin tulee hiushalkeamia jotka aiheuttavat pojukkeen venymisen.
Kakuston sulatamme höyryllä kehälangat säästäen. Kehät esipuhdistetaan keittämällä padassa sulatuksen yhteydessä. Kehät varastoidaan osastoihin odottamaan kesällä tapahtuvaa tarkempaa puhdistusta.


Höyrysulattimesta tullutta vahaa. Vaha sisältää runsaasti mehiläisten lisäämää siitepölyä ja kittivahaa. Vaha supistuu voimakkaasti jäähtyessään. EI sovellu vahapohjukkeiden tekoon. Pilkomme tämän vahan pieniksi paloiksi ja lisäämme aitoa kuorimavahaa 30-40% mukaan (ei aiemmin käsiteltyä). Muuripataan (80litraa) laitamme 30litraa vettä ja vahaseosta niin että pata jää 15cm vajaaksi.


Keitto, kun vaha alkaa sulaa hapetetaan vahaa. Vahan alettua kuohua otetaan padasta vahaa pois 10-20 litraa ettei vaha tulisi yli,lisätään takaisin pataan kun vaahtoaminen vähenee. Hapettamisen voi tehdä myös paineilmalla tai voimakkasti hämmentäen. Kuorimavaha yksin keitettäessä myös kuohuu voimakkasti (sisältää happea).Tässä hommassa kannattaa varata vaatteet jotka voi pottaa työn loputtua, (rapatessa roiskuu). Työ kannattaa tehdä talvella ja käyttää lämpöeristettyjä kenkiä ja käsineitä sekä olla muutenkin varovainen.


Annetaan kiehua 10-15 minuttia niin, että vesi tulee vahan läpi pintaan (vahan pesu). Vahasta irtoaa epäpuhtauksia veteen, ja kuorimavahan sisältämmä siitepöly ja hunaja antaa vahalle kauniin värin. Hapettamisen ansiosta siitepölyhiukkaset, hunaja ja kittivaha alkavat muodostaa selviä hiukkasia vahan sekaan ja vaha alkaa kirkastua. .


Vahan siirto judesäkkin siivilöintiä varten 30-40 litraa. Pataan lisätään tilalle uutta vahaseosta ja menetellään kuten aiemmin. Lopuksi tyhjennetään koko padan sisältö siivilöintisäkkin.


Rullauksen alku. Vaha-astia on eristetty hyvin, jotta jäähtyminen tapahtisi mahdollisimman hitaasti. Takana on jo peitettyjä vaha-astioita selkeytymässä.


Rullauksen loppu. Vaha siivilöityy säkin läpi ja vahassa olevat hiukkaset jäävät säkkin .


Säkin siirto muovin päälle.


Loppu vahan puristus säkin läpi. Puristettu vaha käytetään kynttilöihin ja ulkotuliin.


Siivilöidyn vahan hapetus.Seosta hapetetaan, kunnes päälle syntyy kaunis keltainen vaahto. Lopuksi vaha-astian päälle laitetaan aaltopahvia, paperisäkkejä lämpöeristeeksi sekä muovisäkki ja pressu.


Neljänkymmenen tunnin kuluttua ympäriltä otetaa eristeet pois.


Lähikuva vahasta.Vaha on ollut ilman eristeitä 5 tuntia, ei halkeamia. Astianreunat hakattu irti vahakakusta. Jähtyessään puhdas vaha ei supistu juuri lainkaan.


Kakku ylösalaisin. Kittivaha/teollinenvaha on hyvin ohuena ja tiiviinä kerroksena kakun pohjalla. Etureunasta on veistetty alue puhtaaksi kuvausta varten. Kakun pohja veistetään kokonaan, puhtaaseen vahaan asti puhtaaksi. Reunat kaavitaan myös puhtaaksi. Kakun pohjasta otettu irtonainen (teollinenvaha) sopii myös pihatuliin.


Alimmainen kakku lisätty kuorimavahaa 30-40% ja hapetettu. Päällä olevat kakunpalaset höyrysulatuksesta ei hapetettu, sisältävät kittivahaa ja siitepölyä. Päällä olevat kakut pilkotaan pieniksi palasiksi ja käsitellään kuten edellä on kerrottu, näin sadaan korkealuokkaista vahaa vahapohjukkeisiin ja kynttilöihin ym. käyttöön.


Tummasta vahasta tehdään pihatulia, jotka palavat kauniisti pois vahakiertoa pilaamasta. Reunoilla kakkujen pohjasta veistetyllä tummalla vahalastulla uusiotäytetyt pihatulet. Palavat huomattavasti puhtaammin kuin keskellä oleva ostettu pihatuli joka savuttaa huomattavasti enemmän. Sydämminä olen käyttänyt talouspaperista kierrettyjä 5cm mittaisia tuppoja.



Vieraskirja: kirjoita

Palaute

Etusivu